9 October 2014

RETROTUOLIT, OSA 2



Ajattelin että olisi aika ottaa pieni katsastus mihin asti olen tullut retrotuolien entisöinnissä.
Ensimmäisenä tietenkin oli luvassa purkutyöt. Kaksi tuolia purkasin palasiksi ja sääästin kaikki ehjät osat. Toisin sanoen säästöön jäi puuosat sekä ruuvit :) Sisusta oli sen verran huonossa hapessa että kaikki joutui isoon jätesäkkiin. 
Purkutyöhön kannattaa kuitenkin varata kunnolla aikaa. Itselläni meni loppupelissä yllättävän paljon aikaa yhden tuolin purkaamiseen (noin 3h/tuoli). Ennen kun aloin purkaamaan tuoleja kirjasin ylös kaikki mitat jotta varmistaisin että "uudet" tuolit vastaisivat vanhoja. Varsinkin istuinkorkeus kannattaa mitata, jos vaan pystyy. Näiden tuolien kohdalla istuinosa oli sen verran painautunut että tarkkaa korkeutta en saanut, mutta pystyin arvioimaan missä alkuperäinen korkeus on voinut olla. 
Itse purkuosuudessa kannattaa ottaa muistoon tarpeeksi monta kuvaa eri purkuosioista jotta kokoamisvaiheessa muistaisi paremmin mihin mikäkin osa tulisi tulla. Itse kuvasin omalla kännykällä aina kun muistin, sillä kunhan pääsin kunnolla vauhtiin meinasi kuvaaminen jäädä unholaan. Purkuvaiheiden kuvat auttoivat myös huomattavasti kun kävinä hankkimassa uudet sisustat erikoistavarakaupasta (siitä enemmän toisessa postauksessa).



Kun olin saanut kaikki osat irti merkkasin ne maalarinteipillä jotta oikea osa tulisi loppupeleissä oikeaan paikkaan oikeaan tuoliin. Kaikki ruuvit ja mutterit tietenkin myös talteen :)
 Toisesta, parempikuntoisesta tuolista, otin myös talteen verhoilun ja voimapahvin jotta en tarvitsisi myöhemmin itse kaavailla verhoilukaavioita. 

Loppupelissä en tarvinnut kovinkaan erikoisia työvälineitä purkutyövaiheessa, vaan kotoa löytyi melkein kaikki entuudesta.


Kunnon hanskat ja hengityssuoja on ihan ehdoton sillä irtopölyn määrä on ihan käsittämätön. Itse purkuhommissa tuli ensimmäisenä käytetty ruuvimeisseliä ja jakoavainta (puuttu kuvasta). Verhoilu oli niititetty kiinni runkoon ja niittien poistamiseen käytin yksinkertaista niitinnostajaa (punavartinen) sekä yhdistelmäpihdintä. Niittien poistoon meni myös eniten aikaa, varmasti se pari tuntia ja voin jo suositella että kannataa panostaa kunnon niitinnostajaan niin pääsee helpmmalla ;) Itsellä oli käytössä halppis ja yksinkertainen versio. Puukolla irrotin kankaan sekä vaahtomuovin niistä kohdista johon se oli liimattu kiinni. Lopuksi hiosin kaikki puuosat hiekkapaparilla (80 & 120) ja vahasin Osmo color puuvahalla, josta enemmän seuraavassa postauksessa. 
Purkutyöt ovat varmaan aina se kamalin osuus, mutta huolellinen purkutyö edesauttaa kunnostustyötä. Kunnolliset työkalut tekevät hommasta helpomman ja mielekkäämmän. 
Jos jäi vielä jotain hampaankoloon, niin kysykää :)

No comments:

Post a Comment